maanantai 4. joulukuuta 2017

Puolentoista viikon sähköpyöräilysessio on laskenut painoa


Pysäköinnintarkastaja Marco Wessman kokeilee sähköpyörää työssään kolmen viikon ajan. Puolentoista viikon kokeilu takana.  Marras- ja joulukuun vaihde on vihmonut parastaan.

Olen nyt ajanut satakunta kilometriä sähköpyörällä ja joka päivä on satanut taivaalta jotain. Syynä on ehkä se, että olen eronnut kirkosta...

Ajoin tarkoituksella akun loppuun nähdäkseni, kuinka luotettava mittari on ja millainen pyörä on ajaa sen jälkeen. Sähkö loppui silloin, kun mittari lupasi sen loppuvan, ei ennemmin eikä myöhemmin. Kieltämättä pyörästä tuli raskassoutuinen sillä hetkellä, mutta olisihan se autokin raskas työntää bensan loputtua. Kannattaa siis huolehtia, ettei niin käy.




Akun lataus tyhjästä täyteen kestää kolme tuntia ja sillä pyörä avustaa noin 50 km, jos avustus on täysillä. Pienemmällä teholla avustettaessa toimintamatkakin pitenee roimasti. Käytän itse täyttä tehoa ja esimerkiksi ajo kaupungintalolta jäähallille (3 km) kesti lauantain sadekelissä 9 minuuttia.

Puolentoista viikon pyöräilysessio on laskenut painoani kilolla. Ongelma korjaantunee viimeistään joulupyhien aikana.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Palkintona jyrkkien ylämäkien vaivaton ajaminen

Hyvinkään kaupungin lappulasse eli pysäköinnintarkastaja Marco Wessman kokeilee sähköpyörää työssään kolmen viikon ajan. 

Olen aikaisemmin ajanut työajoni omalla autollani kilometrikorvausta vastaan, mutta autoni "kuoli" juhannusviikolla ja hävitin sen. Olen lykännyt uuden ostoa, koska kivan auton omistaminen maksaa 8000 € vuodessa - ilman bensakuluja. Päätin matkustella mieluummin nekin rahat.



Ensimmäinen täysi työpäivä takana sähköpyöräillen. Vieläkin tuntuu oudolta käynnistää polkupyörä liikkeelle lähdettäessä, palkintona sitten tuleekin jyrkkien ylämäkien vaivaton ajaminen. Pyörän sähkömoottori avustaa nopeuteen 25 km/h asti, se saisi puolestani avustaa suurempaankin nopeuteen, mutta siinä tulee laki vastaan. 

Kadun varteen pysäköityjen autojen kiekkojen katselu ohi ajaen käy vaivatta tälläkin avustuksella ja ehdinkin työvuoroni aikana moneen paikkaan eripuolille Hyvinkäätä jakamaan lappujani.
Pyörällä pääsee myös ostoskeskuksen halliin, jossa jalkaudun kiekkoja katsomaan. 

Lämpötilan heiluessa nollan molemmin puolin pyörä on toiminut moitteettomasti. Mittasin esimerkiksi pyöräilyajan seurakuntakeskukselta kirjavalle tolpalle: tasan 5 minuuttia.

torstai 23. marraskuuta 2017

Sähköpyörä pysäköinninvalvojan kulkupeliksi

Pysäköinnintarkastaja Marco Wessman testaa sähköpyörää työssään. Marco toivoi sähköpyörää käyttöönsä jo kesällä, mutta vasta marraskuussa sähköpyörä järjestyi Marcon käyttöön. Hyvä näin. Pysäköinnintarkastukset työt jatkuvat talvellakin ja samalla saadaan kokemuksia sähköpyörän talvikäytöstä.

Hyvinkään kaupungin työntekijät ovat testanneet erilaisia pyöriä työtehtävissään huhtikuusta lähtien. Tarkoitus on sekä lisätä erikoispyörien tunnettuutta ja samalla hahmottaa, minkälaiset virkapyörät sujuvoittavat työntekoa parhaiten.


Marcolla on kokemusta sekä tavallisen pyörän että auton käytöstä työssään. Sähköpyörän kokeileminen kiehtoi joustavuuden ja helppouden vuoksi. Ensimmäinen koeajo sai hymyn huulille: "Ihan kuin alamäkea ajaisi."


perjantai 13. lokakuuta 2017

Sähköpyörä innostaa Askareessa

Vuosi alkaa kääntyä jo sateiseen syksyyn, mutta vielä saimme yhden Hyvinkään kaupungin yksikön innostumaan sähköpyörän kokeilusta. Askare työtoimintapalvelut aloitti sähköpyörän kokeilun lokakuisena tiistaina ja vaikuttaa siltä, että sähköpyörä tuottaa iloa sateisessa lokakuussakin. Työkeskuksen Marko Hovilainen kertoo kokeilun startista tyytyväisenä: 

"Sähköpyörä aiheutti suurta kiinnostusta osassa asiakkaista, joita ovat lähinnä kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat. Koska pyörä kiinnosti, tutustuimme yhdessä asiakkaiden kanssa pyörään. Tutustujat olivat kokeneita pyöräilijöitä ja sen käyttö sujui hyvin. Palaute pyörästä oli erittäin positiivinen. Yksi asiakkaista varasi pyörän pidemmällekin lenkille ja oli kokemuksesta hyvin innostunut."



maanantai 18. syyskuuta 2017

Kahden lukion väliä sähköpyörällä

Sveitsin lukion henkilökunta kokeili erilaisia pyöriä arjessaan.  Matematiikan opettaja Tapio Hansson tykästyi sähköpyörään ja kulki kahden lukion välistä matkaa sähköpyörällä kymmenkunta kertaa. Pyörän avusteisuus sekoili loppujaksosta, mutta silti kokemus jäi plussan puolelle.

"Kuljen Hyvinkäälle Riihimäeltä, joten fillarista oli etua kahden lukion välillä kulkemiseen, tulen sitten junalla tai autolla. Matka on sopivan mittainen ja tieverkoston rakenteesta johtuen fillari on autoa nopeampi tapa kulkea lukioiden välillä. 

Sähköpyörä ei aiheuta niin kovaa hikoilua kuin tavallinen pyörä. Kyseinen pyörä kaipasi kuitenkin hieman huoltoa johtuen sähköavusteisuuden sekoilusta. 



Pyörien säilyttäminen  koululla on kuitenkin haaste, samoin se, että jos pyörän kotipaikka on fiksattu, on siitä saatava etu vain puolittainen kuljettaessa kahden koulun välillä päivien alkaessa ja päättyessä usein eri kouluilla. Näin ollen joustavampi sijoittelu mahdollistaisi tehokkaamman käytön " 

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hyvin rullaa taittopyörä sateellakin

Kirsi Allén työskentelee Hyvinkäällä ja asuu Keravalla. Kirsi kokeilee työmatkojen pendelöintiä junan ja taittopyörän yhdistelmällä. 

Ensimmäinen sadepäivä kokeilun aikana. Hyvin rullaa pyörä sateellakin, jarrut vähän kirskuvat. Erikoisen näköinen pyörä saa suomalaisetkin kommunikoimaan, heti asemalle saapuessani kyseltiin pyörän toimivuudesta.




Pari vaaratilannetta olen aiheuttanut itselleni, kun on ollut liian kova tilannenopeus. Olen nimittäin tottunut jalkajarruun ja äkillisessä tilanteessa ensimmäinen reaktio on polkaista taakse. Muutamassa sekunnissa pyörä menee jo paljon eteenpäin.

maanantai 28. elokuuta 2017

Hortonomin sähköpyöräkokeilu


Lyhyesti sanottuna: Toimii! Hortonomi Sari Kekki käytti työssään sähköavusteista polkupyörää kesken kevätkiireiden huhti-toukokuussa. Käytännössä Sari korvasi sähköpyörällä kokonaan henkilöauton käytön. Vaikka Sari asuu lähellä toimistoa, kertyy hänellä työpäivän aikana niin paljon liikkumista ristiin rastiin eri puolella kaupunkia, ettei tavallisella polkupyörällä liikkuminen tule kysymykseen. Samana päivänä Sari saattaa tehdä seuraavanlaisen reitin: Rentto-Paavola-Kirjavatolppa-Mustamännistö-Vehkoja-Rentto. Päivä aikataulutetaan periaatteella puoli tuntia per kohde. Tiukka aikataulu ei salli suuria poikkeamia matka-ajoissa.

Pyörällä liikuttaessa reitin pystyi valitsemaan käyttäen puistokäytäviä, jotka olivat nopeampia kulkea kuin pidemmältä kiertävät autotiet. Samalla pystyi havainnoimaan puistoja ja puistokäytäviä matkan varrelta, jotka eivät varsinaisesti työlistalla ollutkaan.

Sari on muutenkin ulkoilmaihminen, joten säällä ei ollut vaikutusta sähköpyörän käyttämisessä tai matka-ajoissa. Sateenkestävän vaatteet ovat Sarilla käytössä muutenkin. Ainostaan toukokuinen räntäsade tuntui silmissä ikävältä (koska turbovaihteella pääsi mukavan reipasta vauhtia). Tähän toinen pyöräilevä kollega oli jo keksinyt ratkaisun; laskettelulasit! Pyöränkori olisi helpottanut tavaroiden kuljettamisessa.

Sarin muistiinpanot pyöräillyistä matka-ajoista:
  • Paavola-Kirjavatolppa 12 min
  • Rentto-Hyvigolf 15 min
  • Hyvigolf-Rentto 18 min (ylämäki)
  • Rentto-Kittelä 14 min (kohteeseen pääsi hyvin puistojen läpi)
  • Rentto-Manunkatu 5 min
  • Manunkatu – Karhunkatu 10 min
  • Rentto-Martin R-kioski 8 min
  • Rentto-Majavankatu 8 min
  • Majavankatu-Kuusamanpuisto 3 min 
Johtopäätös: sähköpyörä on kaupungissa vähintäänkin yhtä nopea kuin auto.

Ylämäet ovat sähköpyöräilyn suola: Sähköpyörällä pystyi ajamaan koko Kasöörinkadun jyrkän ylämäen.


Sari antoi myös lähipiirinsä kokeilla sähköpyörää. Kaikki 30-60 vuotiaat testaajat tykkäsivät sähköpyörästä ja olisivat keksineet sillä itselleen käyttöä. Esimerkiksi suurella partioleirillä polkupyörä olisi ollut mainio kulkupeli leirin ja työpisteen välillä. Kilometrin pituista matkaa kun joutui kulkemaan monta kertaa päivässä. Pyörällä kävelevän ihmismassan olisi pystynyt kiertämään ulkokautta ilman ruuhkaa.

Hortonomin työssä tehtävillä katselmuksilla sähköpyörä herätti keskustelua. Sari tarjosi pyörää koeajoon myös kaupunkilaisille, mutta kukaan ei heistä tohtinut virkapyörää kokeilla.

tiistai 22. elokuuta 2017

Taittopyörä kulkee junassa



Kirsi Allén työskentelee Hyvinkäällä ja asuu Keravalla. Kirsi kokeilee työmatkojen pendelöintiä junan ja taittopyörän yhdistelmällä. Kiireinen koulunaloitus on pyörän kanssa sujunut hyvin, kun matkat kotoa rautatieasemalle ja rautatieasemalta koululle kulkevat taittopyörällä. 



”Äkkiä tähän erimalliseen pyörään on tottunut.  Pyörä sopii tosi hyvin näihin 5-10 minuutin pyrähdyksiin. 
 
Ensimmäisellä kerralla jaksoin junaan mennessä pistää pyörän kasaan, mutta nyt kun lähijunissa saa kuljettaa ilmaiseksi pyöriä, olen mennyt kyytiin reteesti kokonaisen pyörän kanssa.



Pyörän kanssa liikkuessa täytyy vähän miettiä, mitä aikoo työpäivän jälkeen tehdä. Esimerkiksi kauppaan ei voi mennä, kun tavaroita ei saa kuljetetuksi.

Ihmiset ovat tulleet asemalla kyselemään pyörästä ja varsinkin lapset ovat katselleet sitä kiinnostuneina.”





perjantai 18. elokuuta 2017

Opettajat pyörille

Sveitsin lukiossa kokeillaan elokuun ajan, miten erilaiset polkupyörät istuvat koulun henkilökunnan arkeen. Kokeiltavaksi tulee Dolly-tavarapyörä, sähköavusteinen pyörä, taittopyörä ja tavallinen pyörä. 

Pyöriä testailtiin ennen koulun alkua Sveitsin lukion pihalla.
Dolly-tavarapyörää testataan kiinteistön huoltotehtävissä. 

Hanna Peräsalmi ja Antti Kaplas testaavat Dolly-tavarapyörää.    



Sähköpyörä ja tavallinen pyörä ovat aineopettajien testissä: opettajien arkeen kuuluu opetusta eri kouluilla, koulujen välimatka on turhan hidas kävellä, mutta auton starttaaminen parin kilometrin takia on usein turhaa.

Jaakko Rainio sähköpyöräilee

Taittopyörä on pendelöijän testissä: miten hyvin junailu toimii taittopyörän kanssa? Tätä pääsee kokeilemaan Kirsi Allén, joka asuu Keravalla ja kulkee työmatkansa junalla.

Kirsi Allén ja taittopyörä

torstai 10. elokuuta 2017

Tavarapyörä työtehtävissä


Hyvinkään kaupungin liikennesuunnittelija Marjukka Aronen on käyttänyt Dolly–tavarapyörää työssään. Tällä kertaa Dolly vei nopeusnäyttötaululta toiselle.

Hyvinkäällä on seitsemän nopeusnäyttötaulua eri puolella kaupunkia. Tavarapyörä Dollyllä oli kätevä kiertää purkamassa nopeusnäyttötaulujen datat. Pyörällä pääsin kätevästi nopeusnäyttöjen lähelle.  Pyörän pysäköinti oli helppoa eikä se häirinnyt muuta liikennettä. Tietokone ja muut tavarat kulkivat kätevästi pyörän kaukalossa.

Tavarapyörässä kulkevat tarvittavat kamppeet mukana. Pyörä on helppo pysäköidä - eikä muulle liikenteelle aiheudu haittaa.

Pyörällä tehty kierros virkisti työpäivää. Sateen uhka on ollut läsnä koko kesän, niin myös tänä työpäivänä. Sateenpitävä suoja kaukalon päällä olisi kyllä suojannut tietokonetta sateen sattuessa. Tällä kertaa ei saanut ja selvisin kuivana.

Dolly kääntää päät 


Tavarapyörä Dolly - se todellakin kääntää päät.

Tavarapyörä Dolly herättää mielenkiintoa ihmisissä, kun sillä kulkee kaupungilla. Parhaat kommentit tulivat tällä kertaa lapsilta Martin kaupunginosassa. Ryhmä viimeisiä lomapäiviä viettäviä tyttöjä kurkistivat kaula pitkällä Dollyn kaukaloon. "Ei siellä ole jätskiä!" kuului hieman pettynyt huuto. Liikkuuko Hyvinkäällä jo jätskipyörä? Porvoossa ja Hämeenlinnassa olen jo sellaisen nähnyt. 
 

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Pikkupässin pyöräilyreitti on avattu


Hyvinkään ja Karkkilan välille valmistui vuonna 1911 kapearaiteinen rautatatie, joka on saanut nyt uuden elämän Pikkupässin pyöräilyreittinä. Pikkupässi nimi tulee radalla liikennöineistä höyryvetureista, joita nimitettiin Pikkupässeiksi. 

Avajaispäivän viestin vaihto Lopella.
Hanke pyöräilyreitin perustamisesta alkoi 2011 ja nyt se on saatu maaliin, sillä reitin avajaisia vietettiin 15.6.2017 Hyvinkäällä, Karkkilassa ja Lopella.



Kytäjän asema.



Pyöräilyreitti on merkitty maastoon ja siitä on tehty esitekartta. Maastoon, vanhoille asemapaikoille on pystytetty opastustaulut, joissa kerrotaan kunkin kohteen historiasta tai tapahtumista.

Rautatieaseman puisto.

Pikkupässi pyöräilyreitti kiemurtelee vaihtelevasti vanhalla ratapohjalla, hiekkateillä ja asvalttipintaisilla yleisillä teillä tai kevyen liikenteen väylillä. Reitillä on mittaa 51 km ja se on ajettavissa lähes millaisella pyörällä hyvänsä, mutta leveät renkaat helpottavat menoa pehmeimmissä paikoissa.

Kytäjärven ranta.

Lisää tietoa reitistä ja radan historiasta on luettavissa Pikkupässin kotisivuilta. Painettuja karttoja on saatavilla kaupungintalon infopisteestä, kirjastosta ja Hyvinkään taidemuseosta.