maanantai 18. syyskuuta 2017

Kahden lukion väliä sähköpyörällä

Sveitsin lukion henkilökunta kokeili erilaisia pyöriä arjessaan.  Matematiikan opettaja Tapio Hansson tykästyi sähköpyörään ja kulki kahden lukion välistä matkaa sähköpyörällä kymmenkunta kertaa. Pyörän avusteisuus sekoili loppujaksosta, mutta silti kokemus jäi plussan puolelle.

"Kuljen Hyvinkäälle Riihimäeltä, joten fillarista oli etua kahden lukion välillä kulkemiseen, tulen sitten junalla tai autolla. Matka on sopivan mittainen ja tieverkoston rakenteesta johtuen fillari on autoa nopeampi tapa kulkea lukioiden välillä. 

Sähköpyörä ei aiheuta niin kovaa hikoilua kuin tavallinen pyörä. Kyseinen pyörä kaipasi kuitenkin hieman huoltoa johtuen sähköavusteisuuden sekoilusta. 



Pyörien säilyttäminen  koululla on kuitenkin haaste, samoin se, että jos pyörän kotipaikka on fiksattu, on siitä saatava etu vain puolittainen kuljettaessa kahden koulun välillä päivien alkaessa ja päättyessä usein eri kouluilla. Näin ollen joustavampi sijoittelu mahdollistaisi tehokkaamman käytön " 

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hyvin rullaa taittopyörä sateellakin

Kirsi Allén työskentelee Hyvinkäällä ja asuu Keravalla. Kirsi kokeilee työmatkojen pendelöintiä junan ja taittopyörän yhdistelmällä. 

Ensimmäinen sadepäivä kokeilun aikana. Hyvin rullaa pyörä sateellakin, jarrut vähän kirskuvat. Erikoisen näköinen pyörä saa suomalaisetkin kommunikoimaan, heti asemalle saapuessani kyseltiin pyörän toimivuudesta.




Pari vaaratilannetta olen aiheuttanut itselleni, kun on ollut liian kova tilannenopeus. Olen nimittäin tottunut jalkajarruun ja äkillisessä tilanteessa ensimmäinen reaktio on polkaista taakse. Muutamassa sekunnissa pyörä menee jo paljon eteenpäin.