sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesäisiä urheiluhetkiä - kulkuvälineenä pyörä

Iina Penttisen sähköpyöräkokeilu jatkaa. Jatkuva kosteus aiheuttaa murheita sähköpyörän tekniikkaan ja satulakin oikuttelee. Kokeilu jatkuu kuitenkin hyvällä mielellä. 

Alkuviikon sateisista keleistä huolimatta suunnitelmani ulkoliikuntahetkien osalta toteutuivat. Tiistaina päätin lähteä sähköpyörällä Sääksiin SUP-lautailemaan. Matka on arviolta noin 20 km/suunta. Varasin aikaa 1h 15 minuuttia suuntaansa. 50 minuuttia riitti. Oli kiva pysyä hetkellisesti ”Tour de France – harjoittelijoiden” vauhdissa mukana. He ajoivat maanteitä, minä pyöräteitä. Keskinopeus tällä pitkähköllä matkalla oli reilu 20km/h. Eikä edes tarvinnut käyttää turbo-tehoa apuna jatkuvalla syötöllä. Maksiminopeus alamäen kohdalla ylsi miltei 50 km/tunti.



Kotiinpäin ajaessani huomasin, että satula madaltuu pikkuhiljalleen. Matkan aikana jouduin tämän takia pysähtymään muutaman kerran. Muuten reissu sujui hyvin, ajatukset kevenivät ja kotiin tultua lihaksissa tuntui, että nyt on todella urheiltu.  


Keskiviikkoiltana muutaman pelikaverini kanssa käytiin juoksemassa Sveitsin portaita tunnin verran. Tännekin tuli lähdettyä pyöräillen. Polkeminen toimi hyvänä alkulämmittelynä hikitreenille.

Torstaina lähdin suorittamaan kauppareissua pyöräillen. Tätä matkaa olin vähän pelännyt ennakkoon, sillä… Omassa pyörässäni on kori ja tarakalle saa laitettua tavaraa. Sähköpyörässä ei ole koria, eikä tarakalla mitään, millä sitoisi tai kiinnittäisi tavarat. No, tein kauppareissun kahdesti ajaen välillä tavarat kotiini. Ei ollenkaan toimivaa ja näppärää!

Matkalla alkoi muutenkin kiukuttamaan satula, joka laski säädöistä huolimatta ja lisäksi alkoi heilua puolelta toiselle. Soitin palvelevalle huoltajalle ja kerroin huoleni. Samalla kyselin pyörän muista ihmeellisyyksistä, kuten takavalosta, joka ei sammu haluamanani aikana, toimimattomasta etuvalosta, epävarmasti toimivasta avusteisuudesta ja muutamasta muusta nappulasta, joiden toiminnasta en ollut varma. 

Kaikkiin pulmiini sain ohjeistuksen puhelimitse. Pikkufiksauksella satula pysyy nyt paikallaan, ymmärrän valojen toimintaperiaatteen ja sain selityksen epävakaasti toimivaan avusteisuuden säätöön:  laitteessa on liikaa kosteutta. Uskoakseni pyörää olisi hyvä säilyttää aina sisätiloissa. Myös avusteisuuden toimivuus ja akun kesto talvella pohdituttavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti