maanantai 29. toukokuuta 2017

Taittopyörä työmatkoille

Kotihoidon esimies Kirsi Lehtonen-Pulli testaa arjessaan taittopyörää. Kirsi asuu Riihimäellä, joten häntä kiinnostaa erityisesti joukkoliikenteen ja taittopyörän yhdistäminen työmatkalla, mutta ehkäpä taittopyörä pääsee muihin rientoihin.

Kirsi Lehtonen pulli taittelee taittopyörää ja Katja Viljakainen lukee ohjeita. 
Taittopyörän taittelu ei ole vaikeaa, mutta hetken opettelun se vaatii. Hyvinkään kaupungintalon aula on oiva tila pitää taitto-sulkeisia ja samalla viihdyttää ohitse rientäviä työkavereita.
Ruuvin kiristys vielä, ja punainen taittopyörä on valmiina ajoon. 
Muutaman taittelukerran jälkeen taittelu alkaakin sujua.  Hyvä näin, sillä syksyllä taittopyörää on tarkoitus kokeilla kotihoidon työyksikön yhteiskäytössä ja Kirsi pääsee opastamaan työkavereitaan.
________
Hyvinkään kaupungilla on käynnissä Kokeilupyörä 2.0 -hanke, jonka tavoitteena on testata erilaisia pyöriä kaupungin työntekijöiden käytössä. Tavoitteena on hahmottaa, minkälainen virkapyöräjärjestelmä palvelisi kaupungin eri yksikköjen työtä parhaiten.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Hollantipyöriä Hyvinkäällä


Hollantipyörät pysyvät kätevästi pystyssä ilman pyörätelinettä, mikä helpottaa tavaroiden kuormaamista

Kokeilupyörä laajenee! Hyvinkääläistynyt Jeroen van der Laan tarjosi kaupungille neljä hollantilaista polkupyörää koeajoon viikon ajaksi. Jeroen tuo maahan hollantilaisia hyvin arkipyöräilyyn soveltuvia pyöriä, joiden yksityiskohdat on tarkkaan mietitty. Tukeva jalka ja ohjaustangon lukitus helpottavat lastin kuormaamista, sillä pyörä pysyy pystyssä ilman pyörätelinettä. Pyörät ovat lisäksi kauniita kuin karkit. Jeroenista voi lukea lisää Aamupostin artikkelista.


Pyöräilykuntien verkoston Matti Hirvonen testaa Hollantipyörää.

Pyörät pääsivät heti kokeiluun, kun kaupunki sai  
vieraakseen Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvosen ja projektipäällikkö Sanna Ojajärven. Ennen palaveria ehdittiin koeajamaan hollantipyörät. Mukaan ennätti myös kaupunginpuutarhuri Marja Kärki Ponillaan. 

Marja Kärki (vasemmalla), Matti Hirvonen ja Sanna Ojajärvi nauttivat toukokuun aamusta.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tavarapyörä juhlistaa Hyvinkää 100 -juhlaa

Pyörä on kaupungissa usein se nopein tapa liikkua. Joskus lastia on enemmän kuin tavalliseen pyörään mahtuuu. Silloin tavarapyörä on mainio kulkupeli. Parhaimmillaan se sopii lasten kuljetuksiin sekä erilaisten tavaroiden roudaukseen - vaikka tiedämme kyllä tavarapyörällä kuljetetun myös sementtisäkkiä.

Dolly -tavarapyörä sai tänään kylkeensä tarrat 100-vuotiaan Hyvinkään kunniaksi.

Dolly -tavarapyörä sai kylkeensä tarrat 100-vuotiaan Hyvinkään kunniaksi.
Dolly on ollut apuna, kun purettiin pyöräilyviikkojen näyttelyä kirjastolta sekä Pelikirjan eli uuden kaupunkistrategian aamukahvitilaisuudessa.
   
Dolly -tavarapyörä Hyvinkään maisemissa.
 Dolly -tavarapyörä  herättää paljon mielenkiintoa ja kaupungilla ajellessa se kääntää ohikulkijoiden päitä.

Hyvinkään kaupungilla on käynnissä Kokeilupyörä 2.0 -hanke, jonka tavoitteena on testata erilaisia pyöriä kaupungin työntekijöiden käytössä. Tavoitteena on hahmottaa, minkälainen virkapyöräjärjestelmä palvelisi kaupungin eri yksikköjen työtä parhaiten.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Sähköpyörä helpottaa 15 kilometrin työmatkaa

Miina Viljamaa työskentelee ohjaajana tuetussa asumisessa Hyvinkään kaupungin Lepovillassa. Miinan työmatka on noin 15 kilometriä ja matkan pituus nostaa päivittäisen pyöräilyn kynnystä. Ohjaajan työhön kuuluvat myös asiakaskäynnit ja Miina on toivonut työnantajaltaan näitä varten sähköpyörää. Nyt toive toteutui ainakin pariksi viikoksi, sillä Miina sai henkilökohtaisessa kokeiluun sähköpyörän muutaman viikon ajaksi. 

Ensimmäinen kokeiluviikko on sujunut mukavasti. Päivän aikana välimatkat asiakaskäynneille ovat sujuneet mutkattomasti sähköpyörällä. Matkojeni varrella on hyvät pyörätiet. Liikkuminen on kevyttä, tietenkin olen käyttänyt ainoastaan turboavustusta J. Vaikka kokeiluviikolla sää on ollut kylmä ja sateinen, olen käyttänyt pyörää joka tilanteessa. Ihme ja kumma, kertaakaan en ole kastunut. 

Lisää vaihteita?  


Pyörään kaipaisin välillä vielä enemmän vaihteita, mm. alamäessä 1-2 lisävaihdetta, niin pääsisi polkemaan mukavammin. Jarrut voisivat olla nestejarrut. Tosin nykyiset ovat toimineet riittävän hyvin, ei valittamista.

Työmatkat kotoa ja kotiin on ollut ihanaa tehdä sähköpyörällä. Aion ehdottomasti joskus hankkia itselleni sähköpyörän. Viikon aikana kilometrejä on kertynyt 173 kilometriä, joista kodin ja työpaikan väliset matkoja 150 km. 

Lähdössä koulutukseen. 


Iltaisin olen ollut ihan pirteä, toisin kuin niinä päivinä, kun olen työmatkoja taittanut omalla tavallisella pyörälläni. Matkalla on paljon ylämäkiä, joissa sähköavustus on oiva helpotus. Matka-aikakin on lyhentynyt noin 10-15 min/ suunta.
---

Hyvinkään kaupungilla on käynnissä Kokeilupyörä 2.0 -hanke, jonka tavoitteena on testata erilaisia pyöriä kaupungin työntekijöiden käytössä. Tavoitteena on hahmottaa, minkälainen virkapyöräjärjestelmä palvelisi kaupungin eri yksikköjen työtä parhaiten.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Koeajoa Hakalan koululla

Hyvinkään kaupungin liikennesuunnittelun Marjukka Aronen otti Dolly-pyörän lainaan menneessään Hakalan koululle pelaamaan sulkapalloa töiden jälkeen.

"Siitähän kehkeytyi miniminikiertue: kaupungin henkilöstön miehet, jotka olivat myös pelaamassa sulista testasivat Dollya pihalla." 



"Paluumatkalla tapasin työkaveriin, joka oli koirien kanssa lenkillä. Pyöräilyviikon teeman kunniaksi otimme myös koiran kyytiin." 




Hyvinkään kaupungilla on käynnissä Kokeilupyörä 2.0 -hanke, jonka tavoitteena on testata erilaisia pyöriä kaupungin työntekijöiden käytössä. Tavoitteena on hahmottaa, minkälainen virkapyöräjärjestelmä palvelisi kaupungin eri yksikköjen työtä parhaiten.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kokeilupyörät minikiertueella

Hyvinkään kokeilupyörä -hanke jatkuu. Tänä vuonna kohderyhmänä on Hyvinkään kaupungin henkilöstö ja tarkoitus on testailla erilaisia pyöriä kaupungin henkilöstön käytössä. Tavoitteena on sekä lisätä tietoisuutta erikoispyöristä että hahmottaa minkälaiset pyörät sopisivat kaupungin työntekijöiden virkapyöriksi kaupungin eri yksikköihin.

Huhtikuisena torstaina kokeilupyörät tekivät minikiertueen kaupungin toimipisteisiin: aamulla pyöriä koeajettiin kaupungin varikolla, lounasaikaan Rentolla ja iltapäivällä kaupungintalon aulassa.

Kokeilupyörät lähdössä minikiertueelle: edessä tavarapyörä, jonka kyydissä myös taittopyörä ja takana tavallinen sähköpyörä. 

Sähköavusteinen "tavallinen" pyörä mahdollistaa rennon ja hikoilemattoman pyöräilyn. Sähköavusteista pyörää täytyy polkea, jotta avusteisuus kytkeytyy päälle eikä pyörä automaattisesti tarkoita hurjastelua, sillä avusteisuus kytkeytyy pois, jos nopeus on yli 25 km/h. Sähköpyörän idea on tehdä pyöräilystä vähän tavallista kevympää ja se on omiaan tilanteisiin, jossa pyöräilyn halutaan olevan hieman tavallista kevyempää vaikkapa ylämäissä.

Lea Peltonen nousi kollegan suostuttelemana sähköpyörän satulaan. "Kiitos, että pakotit minut tähän", oli Lean kommentti koeajon jälkeen. 

Tavarapyörä mahdollistaa nimensä mukaisesti isojen ja painavienkin tavaroiden kuljettamisen pyörällä. Nyt kokeiltavassa pyörässä on myös turvavyöt kahdelle pienelle kyytiläiselle, jotta pyörällä voi kuljettaa lapset vaikkapa päiväkotiin. Tavarapyörät ovat usein sähköavusteisia, jotta polkeminen on sujuvaa.

Pyörä, sillä kulkee kaikki! Hyvinkään rakennusvalvonnan Taru Nurminen ja Arto Toikka näyttävät pyöräilyn mallia.

Taittopyörä on pieni ja pippurinen ajopeli, jonka voi taitella mukaan bussiin, junaan tai autoon ja jatkaa matkaa polkien.


Taittopyörää poljetaan kuin tavallista pyörää, piskuinen ulkonäkö saa usein huomiota. Kirsi Contursi testaa.