Mika Ikonen kokeilee sähköpyörää arjessaan kolmen viikon ajan.
Toinen viikko starttaakin toimistohommissa. Käyn töissä
pyörällä, mutta matkaa ei ole kuin alle puoli kilometriä suuntaansa. Illalla
käyn pelaamassa säbää ja kotimatka on lähes pelkkää ylämäkeä, paitsi minulle.
Pyörästä tulee vain vieläkin hyvä fiilis.
Tiistaina minulla on tapaamisia ja haastatteluja
pääkaupunkiseudulla, joista ensimmäinen on kello kymmenen Pasilassa. Pyöränhän
saa ottaa junaan vasta ysin jälkeen kun ruuhka helpottuu, joten aikataulu menee
juuri hienosti.
Seuraava tapaaminen on Tapiolassa ja pyöräteitä tuntemattomana kuljen Iphonen navigaattorin mukaan. Aikaa on tunti ja matkaa vain kymmenisen kilometriä. Käyn fiilistelemässä Seurasaaressa, jonne ei olisi saanutkaan mennä pyörällä. En jäätelöä syödessä huomannut kieltomerkkiä ja henkilökunta pyytää minua poistumaan paikalta.
Poistun ja pysähdyn vielä juomaan kupposen kuumaa todella
upean näköiseen rakennukseen suoraan Urho Kekkosen asuttamaa Tamminiemeä
vastapäätä. Tunnen historian siipien havisevan, mutta ikäväkseni totean että
ovi onkin lukossa ja teehetki jää väliin. Jatkan matkaa upeissa merellisissä
maisemissa, kunnes pari kilsaa ennen määränpäätä puhelimesta ja samoin tein
navigaattorista loppuu virta. Paniikki iskee. Onneksi muistan osoitteen ja
selviän paikalle. Espoo on muuten pyörällä yhtä mystinen kuin autollakin, sinne
vaan eksyy.
Paltsun jälkeen tajuan tehneeni hieman liian kireän
aikataulun. Aikaa seuraavaan paikkaan on
25 minuuttia ja matkaa yli kaksitoista kilometriä tuntemattomassa
pyöräilymaisemissa. Näkymät ovat kyllä upeat, mutta sompailen kuin viimeistä
päivää Tapiolasta Cafe Carouselliin ja muutaman harhautumisen jälkeen saavunkin
paikalle vain viisi minuuttia myöhässä.
Haastattelu sujuu leppoisissa tunnelmissa auringon
paistaessa täydeltä terältä ja jään suustani kiinni, enkä muista seurata
ajankulua. Kiire yllättää artistin kuin talvi autoilijat, onneksi ei ole
kuitenkaan liukasta. Uhmaan painovoimaa ja poljen kuten Anssi Kelan biisissä ”maitohapoilla,
tajunnan rajoilla” ja saavun Kaapelitehtaalle pari minuuttia myöhässä. Onneksi
kyseessä ei olekaan suora radiolähetys, vaan tämä äänitetään ja vahinkoa ei pääse
tapahtumaan. Lataan toimituksessa pyörän akkua hieman ja lähden sotkemaan
Hyvinkäälle noin 16.30.
Nyt ei ole kiire. Fiilistelen kaupungilla ajaessa
sähköpyörän kevyttä poljettavuutta, en tosin uskalla käyttää avustavuutta
hirveästi, koska kotimatkalla on muutama paha ylämäki, joissa apua todellakin
tarvitaan. Noin tunnin kuluttua on pakko pysähtyä syömään Keimolaan, lataan
pyörän akun samalla.
Vilkaisen reittihausta kuinka paljon kotiin on vielä matkaa
ja säpsähdän, kun tajuan, että matkaa on vielä yli neljäkymmentä kilometriä. Ei
muuta kuin polkemaan. Nurmijärven jälkeen on mukavan jyrkkä mäki jossa pääsen
yli 50 kilometriä tunnissa, pyörä on silti vakaa ajaa, pystyn jopa todentamaan
vauhdin kännykän kameralla (turvallisuus ennen kaikkea).
Saavun kotiin hyvissä ajoin ennen Suomen matsin alkua. Jalat
ovat aivan hapoilla, mutta voimia on vielä kunnon venyttelyyn. Matkaa päivälle
tulee noin 95 kilometriä eli aloittelijalle ihan hyvä matka. Pyörän selässä
menee melkein viisi tuntia. Matsin jälkeen tulee nukkumatti eikä juurikaan
kysele lupaa.
Keskiviikkona jalat eivät kuitenkaan ole aivan lyijyä, mutta
istun päivän toimistossa ja liikun pyörällä vain sinne ja kotiin.
Torstaina käymme Tallinnassa ja
pyörä (siite)pölyttyy pihalla.
Perjantaina on kaunis päivä ja Villatehtaalla, jossa
toimistomme sijaitsee alkaa iltapäivällä Steelfest Open Air festivaalit.
Päätämme vaimoni kanssa pitää toimistopäivän mökillä.
Lauantaina olemme keikalla ja ajattelin ottaa pyörän mukaan.
Päivällä tulee kuitenkin Suomen matsi ja pyöräilylle ei löydy aikaa, se jää
kotiin odottelemaan.
Sunnuntaina aloitan päivän porrasjuoksulla ja salilla ja
tarkoitus on käydä myöhemmin pienellä pyörälenkillä, mutta innostun leikkaamaan
nurmikkoa ja puuhailemaan pihalla. Illalla ei voimia tai kiinnostusta urheilla.
Viikon saldo:
-Pidemmällä matkalla pyöräilyyn ikään kuin pääsee paremmin
sisään ja tunnen hienoista innostumista lajista.
-Harmittaa että tuli poljettua niin vähän, mutta viikon kilometrit tulivat onneksi
haltuun jo tiistaina
-Enää viikko jäljellä. Nyt täytyy ottaa pyörästä kaikki irti,
:D Kiitos tästä! Mahtava tarina ja aika rohkea veto artistilta polkaista Hgistä Hyvinkäälle!
VastaaPoista